VOIN LOPULTAKIN HALLITA KUULEMISTANI ITSE

Carl on kerännyt paljon kokemusta lähes 48 vuotensa aikana, etenkin hyvästä ruokailusta, musiikista.... ja kuulokojeista. Hän ei tyydy kuin parhaaseen - siksi uskomme hänen valinneen kuulokojeekseen Widex EVOKEn.

"Aiemmin, entisen kuulokojeeni kanssa oli todella ärsyttävää palata aina liikkeeseen ja yrittää kuvailla ongelmia, jotta siihen voitaisiin tehdä muutoksia."

Tässä hänen ajatuksiaan kuulemisesta:

Minulla on elämässäni kaksi suurta rakkautta - vaimoni lisäksi tietysti. Ruoka ja musiikki. No, ehkä kolme, jos viini otetaan huomioon, mutta minä ajattelen sen olevan osa ruokailua.

Kaikki tietävät, että jokainen musiikkikappale kuulostaa erilaiselta. Mutta ravintolallakin on oma sävelmänsä.

Missä vain syön, tai mitä kuulen, tahdon olla kuuntelukokemukseni ohjaaja.

Tarkoitan, tiedätkö miten hankalaa on kuvailla joitain asioita? Ja ongelmia vain ilmaantuu.

Syömme vaimoni kanssa vähintään pari kertaa viikossa ulkona, ja käymme paljon konserteissa. Pääasiassa kuuntelemme jazzia. Joskus klassista. Joten kun otetaan huomioon toimistoni ja ystävämme, altistun useille erityyppisille äänille.

EVOKEn avulla voin vihdoinkin hallita kuulemistani itse. Minä voin OLLA se, joka määrää. Mielestäni audionomini arvostaa sitä ehkä lähes yhtä paljon kuin minä itse!

"Nykyään todellakin käytän vain iPhoneani tehdäkseni muutamia nopeita muutoksia, jos en ole tyytyväinen ääneen. Se on todella intuitiivista. Olen huomannut, että se myös mukautuu itse nopeasti ilman, että teen mitään."

NIMI: Carl J.

IKÄ: 48

AMMATTI: Talousanalyytikko

VUODET KUULOKOJEEN KÄYTTÄJÄNÄ: 3

KUINKA SAIT TIETÄÄ TARVITSEVASI KUULOKOJETTA:

Minä ja vaimoni kiistelimme kaukosäätimestä - hän halusi pienentää äänenvoimakkuutta, kun taas minä halusin lisätä sitä.

WIDEX EVOKEN VÄRI: Tech black

SUOSIKKI SISÄ-ÄÄNI: "Mitä haluaisitte tilata?"

SUOSIKKI ULKOÄÄNI: Katumusiikki - erityisesti live-Jazz

CARLIN NEUVO

1.

Valitse oikea musiikki-ohjelma vastaamaan musiikkityyliä, jota kuuntelet.

2.

Anna EVOKElle paljon palautetta, etenkin alussa. Se paitsi parantaa kuulemistasi, mutta auttaa myös muita EVOKEn käyttäjiä.

3.

Luo omat, henkilökohtaiset ohjelmasi paikoille, joissa vietät eniten aikaa.

5 MERKKIÄ, ETTÄ TARVITSET KUULOKOJEEN

  • TV:n äänenvoimakkuuden lisääminen

  • Väärinkäsitykset

  • Vastaaminen kysymyksiin oudosti

  • Kuulet, muttet saa selvää, mitä sanotaan

  • Vaikeuksia kuulla korkeat taajuudet, kuten mikroaaltouunin merkkiääni tai linnunlaulu

Luuletko, että sinulla on kuuloalenema?

Löydä ammattilainen

AIHEESEEN LIITTYVÄ SISÄLTÖ

Kuvattu henkilö on puhtaasti kuvitteellinen ja edellä annetut tiedot ovat vain WIDEX EVOKE -kojeen markkinointia varten, eikä niitä missään tapauksessa tule pitää suosituksina.

Siirry alkuun